Olympiakylä

Olympiakylä on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö. Rakennustyöt alkoivat tammikuussa 1939, sillä alueelle piti majoittaa vuoden 1940 olympialaisten kisavieraita. Sota tuli väliin, mutta asuntopulan vaivaama pääkaupunki sai uuden asuinalueen. Vuoden 1952 olympialaisia varten Käpylään syntyi Kisakylän alue.

Olympiakylä on Suomen ensimmäisiä yhtenäisiä funktionalistisia asuinalueita. Arkkitehti Hilding Ekelund halusi tehdä valoisia, käytännöllisiä ja edullisia perheasuntoja tavallisille työssäkäyville ihmisille. Pimeistä umpikortteleista ja hellahuoneista haluttiin eroon. Myös Alvar Aalto osallistui alueen suunnitteluun.

Ekelund oli yhteiskunnallisesti aktiivinen arkkitehti, jonka kädenjälki näkyy eri puolilla Helsinkiä. Olympiakylän suunnittelussa hän tavoitteli pelkistettyä ja kestävää tyyliä. Alueen harmoninen ilme näkyy rakennusten yksityiskohdissa, mittasuhteissa ja sijoittelussa kallioiseen maastoon. Olympiakylän puutarha-alueet suunnitteli aikanaan tunnettu Elisabeth Koch.

Olympiakylään on valmisteilla suojelukaava. Myös Helsingin kaupungin rakennusviraston tekemä Käpylän aluesuunnitelma vaalii alueen alkuperäistä henkeä ja puistojen perinteisiä kasveja, kuten poppeleita, sireenejä ja juhannusruusuja.

Alueen kartta

Historiaa kuvin

Uudet asukkaat. Asiointia huoltoyhtiössä 1950-luvulla.

Uudet asukkaat. Asiointia huoltoyhtiössä 1950-luvulla.

Uusi uljas asuinalue. Alueen harmoninen ilme näkyy rakennusten yksityiskohdissa, mittasuhteissa ja sijoittelussa kallioiseen maastoon. Olympiakylän puutarha-alueet suunnitteli aikanaan tunnettu Elisabeth Koch.

Hilding Ekelund. Arkkitehti Hilding Ekelund halusi tehdä valoisia, käytännöllisiä ja edullisia perheasuntoja tavallisille työssäkäyville ihmisille.

Hilding Ekelund. Arkkitehti Hilding Ekelund halusi tehdä valoisia, käytännöllisiä ja edullisia perheasuntoja tavallisille työssäkäyville ihmisille.

Alue. Alueen harmoninen ilme näkyy rakennusten yksityiskohdissa, mittasuhteissa ja sijoittelussa kallioiseen maastoon.

Alue. Alueen harmoninen ilme näkyy rakennusten yksityiskohdissa, mittasuhteissa ja sijoittelussa kallioiseen maastoon.

Julkisivu. Tyypillistä Olympiakylän arkkitehtuuria.

Julkisivu. Tyypillistä Olympiakylän arkkitehtuuria.